Pikkujoulut onnistuneesti toimistolla ja etäyhteyksin

decorative-image

Juuri ennen lomakautta järjestimme poikkeuksellisesti pikkujoulut toimistollamme. Kokonaisuus piti sisällään yhdessäoloa, luovuuden herättelyä ja herkullista ruokaa. Osallistuminen tehtiin mahdolliseksi myös etäyhteyksin, jolloin mukaan pystyi osallistumaan hekin, joilla oli paikan päällä osallistumiselle esteitä, mutta halusivat osaksi tunnelmaa vaikka edes hetkeksi. Myös toimistoa oli koristeltu jouluiseen tunnelmaan jo ennen pikkujouluja.

Alkuglögien jälkeen otettiin etäyhteys käsityöpajamme vetäjään, HR Lauraan, jonka flunssa oli harmiksi juuri ennen pikkujouluja napannut kynsiinsä. Mukaan seuraan liittyi myös pari koudaria etäyhteyksin. Pajan teemana oli “joulukoristeita hamahelmistä” ja tavoitteena oli sorminäppäryyden harjoittamisen lisäksi tarjota nostalgiaa sekä luovuuden herättelyä. Osa lähti käyttämään netistä löytyviä malleja, osa lähti tekemään itse keksimäänsä mallia. Jokainen pääsi osallistumaan omalla tavallaan ja lopputuloksena syntyikin aivan mainioita koristeita, joista saamme iloa myös tulevien vuosien jouluina! Hamahelmipaja vei täysin mukanaan ja moni jatkoikin helmeilyä vielä virallisen pajan päätyttyä. Se kun on yllättävän koukuttavaa ja monipuolista tekemistä vaikka tekniikka itsessään on hyvinkin yksinkertainen. Kädentaitopajan jälkeen siirryttiin vapaamuotoisempaan yhdessäoloon. Keskustelujen ja konsolipelien (varsinkin japanilaisen rumpupeli Taiko no tatsujin) äärellä tunnelma on keveää ja nauru raikaa. Yhdessä pelaaminen tuo mukavaa vaihtelua perinteisiin pikkujouluihin.

Hyvä ruoka kruunaa pikkujoulut! Tilasimme päivällisen paikallisesta ravintola Muusasta, joka on tunnettu maittavasta vegaaniruoastaan, joka ilahduttaa ruokavaliosta riippumatta. Lisäksi pikkujoulujen aikaan tarjolla oli erilaisia välipaloja ja työntekijämme olivat myös leiponeet jouluisia herkkuja, joita halusivat jakaa kollegoidensa kanssa <3

Onnistuneet toimistopikkujoulut syntyivät yhteisistä kokemuksista ja rennosta ilmapiiristä. Halusimme lisäksi muistaa henkilöstöämme ja hankimme arkeen makua tuovat kokonaisuudet Poppamieheltä. Huopakassiin oli pakattuna erilaisia kastikkeita ja mausteita, jotka lämmittävät tulevilla talvipakkasilla mukavasti.

Blogit
© Koud 2025