Kuukausi koudareiden parissa

decorative-image

Ehdin toimia päälle kolme vuotta asiakaspalvelijana omassa yrityksessäni, kun sain eteeni huikean työtarjouksen. Koud Oy etsi HR henkilöä ja sain mahdollisuuden hypätä mukaan tähän leppoisaan, ammattitaitoiseen porukkaan. Päätös oli suhteellisen helppo, sillä olin jo sivusta päässyt seuraamaan Koudin kasvua, sen arvoja sekä tutustumaan sen työntekijöihin.

Ihmisläheinen työ on aina ollut lähellä sydäntäni. Siksi olenkin varmaan päätynyt työurani varrella mm. opettajaksi, oppaaksi ja erilaisiin asiakaspalvelutöihin. Ajattelin lopulta koronavuosina töiden vähetessä kokeilla haavettani lankakauppiaana olemisesta. Tuo työ on opettanut minulle paljon monessa mielessä, mutta viime aikoina maailman myllerrysten näkyessä ihmisten ostokäyttäytymisessä huomasin työn käyvän itselleni liian raskaaksi. Voisikin sanoa, että Koudin tarjoama mahdollisuus osui täydelliseen hetkeen.

Olen nyt työskennellyt koudareiden parissa melkein kuukauden. Työ on ollut motivoivaa, joustavaa sekä innostavaa ja erityisesti pidän siitä, kuinka täällä pidetään (ja halutaan jatkossakin pitää) huolta henkilöstöstä ja sen hyvinvoinnista. Humaania näkökulmaa työntekoon siis löytyy. Olen tähän mennessä päässyt mm. istumaan johtoryhmän kokouksissa, kouluttautumaan, rapsuttamaan toimistokoiraa, tilailemaan välipaloja ja juoma-automaattia, keskustelemaan työntekijöiden kanssa heidän edistymisestään ja hyvinvoinnistaan sekä tietysti kaikenlaisia HR tehtäviin kuuluvia toimistohommia kuten henkilöstöinfon koontia. Tämä porukka on niin mukava, että sen kanssa tulee vietettyä myös vapaa-aikaa vaikkapa lautapelailun merkeissä!

Vauhdikas ja uutta täynnä oleva kuukausi siis kohta takana. Odotankin ennakkoluulottomasti, mitä tulevat kuukaudet tuovat pöydälleni.

Laura
HR, Koud Oy

Blogit
© Koud 2024